Liikunta
Liikunnalla on tutkitusti lukuisia hyviä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkisen terveyteen. Säännöllisellä kohtuutehoisella liikunnalla on todettu olevan edullisia vaikutuksia myös useiden sairauksien ehkäisyssä.
Suomalainen cheerleading vahvistaa jalansijaansa lajin kärkimaana. Euroopanmestaruuskilpailuissa Veronassa nähdään kaikenkaikkiaan 14…
Ski Sport Finlandin hallituksen jäsen Kalle Palander on innolla hankkeessa mukana ja hän haluaa tehdä laskettelusta helpommin lähestyttävän…
Oletko itse ollut tilanteessa, missä joudut syystä tai toisesta valitsemaan tai etsimään itsellesi uuden harrastuksen? Olet kenties muuttanut toiseen…
Kauratuoteperhe Kaslink Aito ja lumilautailija Enni Rukajärvi haastavat kaikki Suomen peruskoulun 1.-9. luokat liikkumaan luonnossa ja kertomaan…
Tule tutustumaan Taijiin! Alkeita harjoitellaan maanantaisin Lehmirannassa 2.9.-16.12. ja Fiskarsissa tiistaisin 3.9.-17.12. Kurssilaisilla on…
Suomalaislasten likinäköisyys on viime vuosina yleistynyt. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista tunnistaa lisääntyneen…
Piditkö kouluaikoina pesäpallosta ja laji on jäänyt kiehtomaan, mutta sopivaa harrastuspaikkaa ei ole löytynyt? Nyt pesäpalloa pääsee pelaamaan…
Kesäkuussa Stoan aukiolla maksuttomia BFT-kesätyöpajoja ja jameja nuorille! Breikkiringittelyä b-girl Aiknown kanssa ja live DJ- musaa Iskun…
Moni viettää tänäkin vuonna kesälomaansa viilettäen pyörän satulassa ympäri Suomea. Kuva: Liikenneturva/Nina Mönkkönen Pyöräilykausi on hyvässä…
Kuka sanoo, ettei klassikkoa voida parantaa? GEL-CUMULUS-juoksukenkämalli on ollut jo 20 vuoden ajan uskollisten käyttäjien kestosuosikki…
Retkeily ja patikointi ovat mukavia reissuja metsissä. Patikointi on mahdollista myös pääkaupunkiseudulla. Espoossa sijaitsevassa Nuuksion…
Keväiset kelit houkuttavat yhä useamman pyörän selkään. Liikenneturva muistuttaa autoilevia katselemaan entistä tarkemmin myös pyöräväylien suuntaan…
Suomalaiset järvet
Suomalaiseen liikkumiseen liittyy myös suomalainen luonto ja suomalaiset järvet. Jos haluat lukea uutisia liittyen suomalaisiin järviin: