Harrasta.net
Sivusto kaikelle mahdolliselle harrastamiselle liikunnasta älyjumppaan.
Harrasta.net
Sivusto kaikelle mahdolliselle harrastamiselle liikunnasta älyjumppaan.
 

Tervetuloa harrastamaan

Kaikkea mahdollista harrastuksista

Me ihmiset teemme vaikka mitä - harrastelemme keskenämme ja yksinämme. Jos harrastukset kulkisivat ympyrän kehällä, ympyrän voisi jakaa ensiksi kahteen osaan. Toisella puoliskolla vaeltaisivat aktiiviset touhuajat, toisella vetäytyvät pohdiskelijat. Aktiivisiin kuuluisivat joukkueliikunnan harrastajat ja järjestöihmiset. Hiljaisten kavalkadi olisi vaihtelevampi. Sen toiseen lohkoon kuuluisivat esimerkiksi mökkeilijät, askartelijat, lukutoukat ja retriitti-ihmiset ja toiseen lohkoon taiteiden harrastajat.

Harrastus on säännöllisesti harjoitettua vapaa-ajan toimintaa, jonka tarkoituksena on rentouttaa ja tuottaa mielihyvää. Harrastamisen motiivina on nautinto ja kiinnostus aiheeseen, ei rahallinen palkkio. Tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi keräily, nikkarointi, askartelu, urheilu, musiikki ja lukeminen. Harrastaminen voi johtaa jonkin hyödyllisen tiedon, taidon tai kokemuksen hankkimiseen ja karttumiseen. Päämääränä on kuitenkin itsensä toteuttaminen.

Tämä Harrasta.net sivusto on tarkoitettu erilaisten harrastusten esille tulolle, ja niistä keskusteluille.

Ajankohtaiset uutiset

11marras
Suomalaiset digitreppailijat: vapaa-aika murroksessa
By admin

Suomalaisten aikuisten vapaa-ajan viettotavat ovat kokeneet viime vuosina merkittävän murroksen. Ihmisten aika kuluu yhä enemmän digitaalisissa ympäristöissä, missä mobiililaitteet ja jatkuvasti…

20loka
Virtaa arkeen: Tukea jaksamiseen, kun mieshormoni hiipuu
By admin

Mies – tunnistatko sen tunteen, kun arki tuntuu raskaammalta, treenit eivät enää pure entiseen tapaan, ja sängynpohja vetää puoleensa enemmän kuin…

25syys
Mistä lajista isäsi pitää – Räätälöi täydellinen lahja hänen harrastuksensa ympärille
By admin

Etsitkö täydellistä lahjaa isälle? Mieti hänen lempilajiaan. Olipa kyseessä jalkapallo, jääkiekko tai golf, voit luoda persoonallisen lahjan, joka liittyy suoraan hänen…

19syys
Suomalaiset käyttävät eurooppalaisista eniten mobiilidataa – Onko liittymäsi ajan tasalla?
By admin

Suomalaiset ovat viime vuosina vakuuttaneet mobiilidatan käytön kärkipaikat sekä Pohjoismaissa että koko Euroopassa. Operaatioiden ja tutkimusten mukaan Suomen operaattorit, kuten DNA…

17elo
Lava-auto: Joustava kumppani niin työhön, vapaa-aikaan kuin perheellekin
By admin

Avolava-autot, tai tuttavallisemmin ”lava-autot” tai ”pickupit”, ovat perinteisesti mielletty työvälineiksi, jotka on suunniteltu raakaa voimaa ja kuormankuljetusta varten. Ne ovat olleet…

19maalis
Musiikin kuuntelu harrastuksena
By admin

1970-luku oli merkittävä vuosikymmen musiikin historiassa, jolloin monet ikoniset yhtyeet ja artistit nousivat esiin. Tänä aikana musiikki toimi paitsi viihteenä myös…

Kokeile äänikirjoja ilmaiseksi!

Tervetuloa kokeilemaan Storyteliä! Rekisteröidy nyt ja kokeile ilmaiseksi 14 päivän ajan.

Uutta nettikasinomarkkinoilla

Nettikasinoiden yksi suurimmista markkinointikeinoista uusille pelaajille on bonusetu. Nämä edut vaihtelevat kasinolta toiselle ja ne kannattaa aina tarkistaa, jos aikoo nettikasinoille pelaamaan.