Pelit ja harrastukset, jotka eivät koskaan vanhene
Yksi ihmisen onnellisuuden peruselementeistä on harrastuksien harrastaminen ja niiden olemassaolo. Harrastukset ovat asioita, joita ihminen tekee puhtaasta intohimosta ja mielenkiinnosta – ne voivat olla käytännössä mitä tahansa aina ompelun ja jalkapallon väliltä. Parhaillaan harrastus antaa energiaa, motivaatiota, onnistumisen tunteita, uusia ystäviä, oppimista ja kasvamista. Maailmasta löytyy monenlaisia harrastuksia, mutta jotkut ovat ylivoimaisesti klassisempia kuin toiset.
Kirjojen lukeminen
Kirjojen lukeminen on monelle tärkeä harrastus, joka sekä opettaa että viihdyttää ja on helppo kuljettaa mukana minne tahansa. Kirjojen lukemista harrastava ei tarvitse kuin kirjan tai jonkin muun elektronisen lukulaitteen ja voi käytännössä istahtaa minne haluaa lukemaan. Lisäksi kirjat tarjoavat monenlaisia erilaisia maailmoja, joihin uppoutua ja irtautua arjesta. Toisaalta myös erilaiset tietokirjat ja self help -kirjat voivat opettaa ihmiselle myös paljon uutta ympärillämme olevasta maailmasta.
Kalastus ei ole vain suomalaisten suosiossa
Kalastus on monen suomalaisen suosikkiharrastus, mutta me emme ole ainoa kansa, joka tästä harrastuksesta ja elinkeinosta on kiinnostunut. Ympäri maailmaa kalastetaan paljon, mutta esimerkiksi Kiina, Peru ja Chile ovat maailman kärjessä. Kalastus on siitä lajina valloittava, että se saa todellakin harrastajansa rentoutumaan, lähelle luontoa ja keskittymään hetkeen. Lisäksi siitä voi saada itselleen puhdasta ravintoa ja mikä tuntuukaan paremmalta, kuin tietää mistä oma ruoka tulee.
Klassikkopelit eivät koskaan petä
Klassikkopelien pelaaminen on harrastus, jota ei voi jättää mainitsematta. Monet rakastavat pelata shakkia, pokeria, backgammonia ja muita samantyyppisiä klassikkopelejä. Monet näistä klassikkopeleistä ovat kulkeneet matkassamme jo satojen vuosien ajan, vaikka emme sitä tietäisikään. Yksi tällaisista on monen suosikki roulette, joka keksittiin Ranskassa jo 1600-luvulla. Ruletti on pidettyä ajanvietettä, sillä sen säännöt ovat helposti ja nopeasti opeteltavissa. Myös shakki ja sen laudan toiselta puolelta löytyvä backgammon ovat vanhoja klassikoita. Etenkin shakki sai täysin uudenlaisen boostin, kun vuonna 2020 julkaistu sarja Musta kuningatar julkaistiin Netflixissä. Sarja, joka pohjautuu Walter Tevisin samannimiseen romaaniin, kertoo kuvitteellisesta huippulahjakkaasta Beth Harmonista ja hänen lapsuudestaan. Sarjan julkaisemisen jälkeen koko maailma tuntui innostuvan shakista täysin uudella tavalla.
Erilaiset tanssilajit viihdyttävät monea
Erilaisten tanssilajien harrastaminen on monella tapaa hyödyllinen harrastus. Tanssi edistää fyysistä kuntoa, mutta opettaa myös toimimaan ja kuntoilemaan muiden kanssa yhdessä. Tanssi harrastuksena tarjoaa myös uskomattoman määrän erilaisia vaihtoehtoja, joista valita. On sekä paritanssia, ryhmälajeja tai voit tanssia myöskin soolona. Toisaalta taas erilaisia lajeja löytyy uskomaton määrä, joten kaikille löytyy varmasti jotain. Tanssimisen voi myös aloittaa minkä ikäisenä tahansa ja ryhmiä onkin aina lapsista senioreihin asti.
Piano on instrumenteista suosituin
Erilaiset instrumentit ja niiden soittaminen ovat monelle tärkeä harrastus. Instrumenttien voiton vie kuitenkin piano, jota soittaa maailmassa noin 84 miljoonaa ihmistä. Pianon soiton opettelu on hyvin palkitsevaa, opettavaista ja mielihyvää tuottavaa. Pianonsoittoa harjoitellessa oppii koko ajan uutta ja se kehittää näin ollen myös muistiasi. Pianonsoitosta on toki hyötyä myös käsien motoriikalle, joka ei aina ole itsestäänselvyys. Tiedämme myöskin, että musiikilla on vain ja ainoastaan positiivinen vaikutus ihmisiin, ja kun sitä pystyy tuottamaan itse, on mielihyvä moninkertaista!
Jalkapalloa ei voi jättää mainitsematta
Maailman suosituin laji jalkapallo on monelle tärkeä harrastus. Se vaatii erittäin vahvaa fyysistä kuntoa, etenkin kun aletaan pelata kokonaisen mittaisia pelejä. Hyvä jalkapallopelaaja on nopea ja ketterä, mutta myös kestävä, sillä vaatiihan 90 minuutin juokseminen melkoista kuntoa. Jalkapalloharrastukseen liittyy tärkeänä elementtinä myös salilla käyminen, sillä oikein rakennettu lihaksisto auttaa myös välttämään erilaiset tapaturmat. Jalkapallo on kuitenkin siitä kiva harrastus, että sitä voi myös harrastaa itsekseen tai omalla kaveriporukalla, mutta myös kilpailumielessä, jos haikailee suurten kisojen perään.
Ratsastus on intohimoharrastus
Monelle ratsastusta harrastavalle laji on intohimo. Hevosista ja niiden hoidosta täytyy olla kiinnostunut eikä lannan luomisen tule olla ongelma. Ratsastus itsessään on rankkaa urheilua, varsinkin sitten, kun alkaa kehittyä ja ymmärtää ratsastuksen hienovaraisuuden ja istunnan tärkeyden. Ratsastaminen saattaa näyttää helpolta, mutta sitä se ei ole, varsinkin kun mukaan lyödään erilaiset koulu- tai esteratsastuksen tehtävät. Olet varmasti nähnyt olympiatason ratsastajia ja niiden hevosia – näyttää siltä, kuin he eivät tekisi mitään, vaan hevonen vain tekisi liikkeet itsestään. Näin ei tietenkään missään nimessä ole. Ratsastus itsessään kehittää ja vaatii niin tasapainoa kuin koordinaatiokykyäkin. Myös hevosen kanssa oltu aika lievittää stressiä ja antaa paljon hyvänolon tunteita. Kaiken lisäksi myös muista tallilla kävijöistä voi saada mitä parhaimpia ystäviä, etenkin kun jakaa heidän kanssaan moisen intohimon.