Linnanmäen kiehtova huvikausi alkaa

Linnanmäen Huvipuisto avautuu uuden huvikauden merkeissä perjantaina 29.4.2022 klo 15. Tuleva huvikausi pitää sisällään riemukasta huvipuistotunnelmaa, kiehtovia peli- ja herkku-uudistuksia sekä kahta edellistä kautta pidemmän huvikauden. Uusi huvikausi vastaanotetaan Lasten Vappu -tapahtumalla.

Linnanmäen avajaisia vietetään tämän viikon perjantaina 29.4. ja riemukasta avajaisviikonloppua vietetään Lasten Vapun merkeissä.

– Olemme todella iloisia siitä, että kahden vuoden jälkeen pääsemme avaamaan huvipuiston Linnanmäen perinteiden mukaisesti juuri vapun kynnyksellä. Linnanmäen toimitusjohtaja Pia Adlivankin kertoo ja jatkaa:

– Iloksemme myös luokkaretket ovat palaamassa huvipuistoon ja selkeästi nuorilla on tarve päästä taas huvittelemaan. Odotamme todella mahtavaa huvikautta alkavaksi! 

Uutuuspelejä ja rapeita ravintolauutuuksia

Linnanmäellä nähdään innostava peliuutuus Pallotus, jossa huvittelijat pääsevät viskomaan vimmatusti palloja kutkuttavassa uutuuspelissä.

Tulevalla huvikaudella nähdään myös valloittava ravintolauutuus Hurlumhei, jonka sympaattisessa konseptissa huvipuistoteema jatkuu herkkuravintolaan. Hullunkurisessa ravintolassa moni asia on aivan heikun keikun huvipuistoherkkutarjonnasta lähtien, jossa hampurilaissämpylätkin ovat saaneet iloiset värit ylleen ja herkkuperunoihin saa itse sheikata mausteseoksia.

Linnanmäellä kehitytään alati

Linnanmäellä kehitetään jatkuvasti myös muita kiinnostavia kehityshankkeita.

Myös vastuullisuus on yksi suuri kokonaisuus, jossa Linnanmäellä pyritään jatkuvasti kehittymään.

– Olemme Linnanmäellä vastuullisuusmatkalla, jonka aikana kartoitamme ja kehitämme toimintaa monen eri vastuullisuuden kulmakiven kautta: sosiaalisen, taloudellisen ja ympäristövastuun kautta, kertoo Linnanmäen palvelu- ja vastuullisuusjohtaja Satu Orismaa.

Linnanmäki rakentaa Suomen luonnonsuojeluliiton Ekokompassi -ympäristöjärjestelmää, joka toimii ympäristövastuun kehittämisessä punaisena lankana. Osana ympäristövastuutaan Linnanmäki pyrkii huomioimaan vastuullisuuden myös muun muassa käyttämässään energiassa. Linnanmäellä huvilaitteet pyörivät tulevallakin huvikaudella tuulivoimalla ja lisäksi huvipuiston kiinteistöt lämpiävät uusiutuvalla kaukolämmöllä. Tulevallakin huvikaudella Linnanmäellä on tarjolla kasvis- ja vegaaniherkkuja ja lisäksi huvikauden aikana nähdään myös viime huvikaudella suuren suosion saavuttanut vegaanipehmyt.

Huvipuistotoiminnalla Linnanmäki kerää varoja lastensuojeluun. Vastuullisuuden iso kulmakivi onkin varmistaa varojen kerääminen lastensuojelutyölle tarjoamalla huvipuistoelämyksiä myös tulevillekin sukupolville.

Huhtikuun aikana Linnanmäki on valittu mukaan Valitse Vastuullisemmin -palveluun MyHelsinki.fi:ssä.

Jouhevasti sisään huvipuistoon

Linnanmäellä on tehty paljon toimenpiteitä terveysturvallisen huvittelun varmistamiseksi kahdella edellisellä huvikaudella ja alkavallakin huvikaudella Linnanmäen kehittämää ”Puhdasta Huvia” -konseptia on edelleen kehitetty. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että päivittäisiä kävijämääriä rajoitetaan edelleen, ja että huvittelijoille mahdollistetaan hyvän käsihygienian ylläpito.

Linnanmäelle pääsee tuttuun tapaan ilmaiseksi ja spontaanisti huvittelemaan, mutta jos haluaa varmistaa sisäänpääsyn tiettynä ajankohtana, suosittelemme varaamaan paikat Linnanmäen verkkokaupan kautta, Adlivankin kertoo.

Linnanmäellä odotetaan innokkaasti alkavaa huvikautta yli 700-henkisen hupimestarijoukon kanssa.

– Kaiken toimintamme keskiössä on ihanat hupimestarimme, jotka luovat asiakkaillemme huvipuistossa juuri ne ikimuistoiset huvipuistokokemukset, jotka tekevät Linnanmäestä Linnanmäen, kertoo Adlivankin innostuneesti.

Lähteet: Linnanmäki & STT

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.