Lasten ja nuorten harrastuksissa näkyvät trendit ja esimerkiksi uudet olympialajit
Lasten harrastamista ja perheiden hyvinvointia tukevan Valio Akatemia® ohjelman kymmenvuotinen matka kertoo lasten harrastamisen muutoksista ja uusista trendilajeista Suomessa. Valio Akatemia® jakaa vuosittain jopa 120 000 euron edestä erilaisia raha- ja ravitsemusstipendejä, joita nuoret voivat saada harrastustoiminnan tukemiseen. Kymmenvuotinen historia paljastaa ikisuosikit ja uusimmat trendilajit.
Liikunta ja hyvä ravinto ovat merkittävä osa lasten ja nuorten hyvinvointia. Liikuntaharrastusten tukeminen on etenkin monia harrastuksia keskeyttäneen pandemian jälkeen korostetun tärkeää ja tähän Valiolla vastataan jälleen järjestettävällä Valio Akatemia® stipendihaulla.
Kymmenvuotista juhlavuottaan viettävän Valio Akatemia® ohjelman vuosien varrella myöntämät stipendit kertovat mielenkiintoista tarinaa lasten ja nuorten harrastuksista. Osa lajeista on selkeästi kestosuosikkeja, jotka pitävät pintansa vuodesta toiseen, mutta joukosta erottuu myös uudet tulokkaat ja trendilajit.
– On selvästi nähtävissä, että esimerkiksi jääkiekko, taitoluistelu, jalkapallo ja joukkuevoimistelu ovat lajeja, jotka pitävät tiukasti pintansa vuodesta toiseen. Samoin perinteinen hiihto, ampumahiihto ja vaikkapa pesäpallo ovat lajeja, joille on haettu ja myönnetty tukea koko kymmenen vuoden ajan, Valio Akatemia® markkinointipäällikkö Nina Wahlström kertoo.
Listalta löytyy kuitenkin myös uudempia lajeja, joita on Valio Akatemia® ohjelman kautta haluttu tukea tasavertaisesti.
– Esimerkiksi lännenratsastukselle on myönnetty stipendejä vuonna 2019 ja 2020. Skeittaus tuli olympialajiksi vuonna 2020 ja samana vuonna myös sen harrastamiseen myönnettiin Valio Akatemia® ohjelman kautta tukea. 2020-luvun taitteessa myönnetyissä tuissa erottuvat myös muun muassa sirkustaide, erilaiset ammuntalajit, trampoliinivoimistelu, miekkailu, bmx, keppihevostelu ja aikuistenkin keskuudessa kovaan suosioon noussut crossfit, Wahlström jatkaa.
Muutos harrastamisessa ja lajeissa näkyy myös Olympiakomitealla.
– Uusien lajien suosio on kasvanut. Esimerkiksi padel, frisbeegolf, rullalautailu ja parkour ovat kasvattaneet suosiotaan. Kaikki harrastajat eivät halua kilpailla, joten matalan kynnyksen harrastustoiminta on tärkeää, Olympiakomitean seura- ja jäsentoiminnan johtaja Jaana Tulla kertoo.
Lasten ja nuorten lisääntyvästä liikkumattomuudesta on viime vuosina noussut huoli eikä monen harrastustoiminnan keskeyttänyt korona valitettavasti helpottanut tilannetta.
– Olympiakomitean ja lajiliittojen rekisterien mukaan korona-aika vähensi merkittävästi lasten ja nuorten harrastustoimintaan osallistumista. Lisenssimäärät putosivat pahimmillaan yli 40 prosenttia. Arvioimme, että kokonaisuutena yli 20 000 lasta luopui tai putosi liikuntaharrastuksestaan sulkujen ja rajoitusten aikana. Kaikkein eniten rajoitukset koettelivat nimenomaan harrastajia, Tulla jatkaa.
Lasten ja nuorten liikuntaunelmista totta jo kymmenen vuotta
Valio Akatemia® on alusta alkaen edistänyt suomalaisten perheiden hyvinvointia ja auttanut tekemään lasten ja nuorten unelmista totta jakamalla raha-, ravitsemus-, tuote- ja tapahtumastipendejä.
Vuosittain eri muotoista tukea on myönnetty keskimäärin 120 000–130 000 euroa, ja stipendejä on myönnetty vuodesta riippuen noin 250–340 kappaletta. Stipendiä voivat hakea niin yksityiset henkilöt, joukkueet, seurat kuin vaikkapa koululuokat. Tukihakemuksien määrä on vuosittain hieman vaihdellut vajaasta tuhannesta lähelle neljää tuhatta, mutta yleisesti ottaen hakemusten määrä on ollut kasvussa.
– On hienoa huomata, että saamme enenevissä määrin hakemuksia ja että liikunta ja hyvinvointi kiinnostavat. Kymmenen vuoden aikana hakemuksissa on näkynyt se, että perheet satsaavat todella paljon lasten liikuntaharrastuksiin, mutta samalla harrastamisesta on tullut entistä kalliimpaa. Tämä tarkoittaa sitä, että työllemme on selkeä tarve myös jatkossa, Wahlström päättää.
Maailman innovatiivisin maito- ja ruokatalo
Valion tehtävä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti. Teemme maistuvia tuotteita maidosta ja useista muista raaka-aineista. Tarjoamme makunautintoja, vaihtelua ja iloa ruokapöytään. Samalla toteutamme tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä: ruoan riittävyyden turvaaminen, kansanterveyden kohentaminen ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen ovat esimerkkejä vaikutuksistamme.
4 000 suomalaista maitotilayrittää omistaa Valion osuuskuntien kautta. Maksamme kaikki tuotot maidon hinnan kautta maidontuottajillemme. Valiolla on töissä 4 000 eri alojen ammattilaista ja kuuntelemme kuluttajia yli 100 vuoden kokemuksella.
Nobelisti A.I Virtasen perintö elää meissä edelleen. Hänen johtaessaan Valion laboratoriota ohjenuoraksemme vakiintui ajatus ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Teemme tieteestä arkea ja elämää parantavia tuotteita. Kuluttajat nauttivat Valion tuotteista noin 60 maassa, ja innovaatioillamme on 350 patenttia ympäri maailman. Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Valion liikevaihto vuonna 2021 oli 1 918 miljoonaa euroa.
www.valio.fi