Harrastaminen ja oma terveys

Meillä on nyt 2020-luvulla koko ajan entistä enemmän valinnan varaa siinä, mitä teemme vapaa-ajallamme. Samalla kun eurooppalaiset yhteiskunnat ovat kehittyneet edelleen on kansalaisille tullut entistä enemmän vapaa-aikaa. Maahanmuuttajien tuomana taasen maihin on tullut entistä enemmän tarjontaa vapaa-ajalla, niin harrastamisen, syömisen kuin muunkin tekemisen suhteen, ja harrastamiselle alkaa olla jo valinnanvaikeuksia. Harrastat sitten mitä tahansa, on hyvä muistaa huolehtia omasta itsestään ja kehostaa. Ja tällä kertaa muistutamme tässä artikkelissa jälleen muutamasta yksinkertaisesta asiasta, jotka huomioimalla voit itse paremmin ja jaksat harrastaakin enemmän ja aktiivisemmin.

Tupakointi ei ole hyväksi

On aika erikoista huomata vanhoista mainoksista, että tupakointia on joskus markkinoitu terveellisenä vaihtoehtona, vaikka todellisuudessa tupakka-ala on koko historiansa tiennyt olevansa kaikkea muuta kuin terveellinen.

Tupakoinnista eroon pääseminen sen sijaan ei ole kaikille helppoa, suurimmat syyt riippuvat tupakoinnin muodostumiseen tavaksi arjen rytmiin sekä sen sisältämän nikotiinin aiheuttama riippuvuus. Voiko sitten esimerkiksi nikotiinipusseilla lopettaa tupakoinnin? Tutkimusten mukaan ehdottomasti voi! Monissa tutkimuksissa on todettu, että nikotiinillisista korvaushoitotuotteista juuri nikotiinipussit ovat kaikkein tehokkaimpia ja kirjoitushetkellä nikotiinipussit ovatkin jo Suomen suosituin tupakoinnin lopettamisen apuväline.

Syö terveellisesti

Toinen helposti laukalle lähtevä asia on syöminen. Meille on nykyään todella helppo missä vain Euroopan maassa hakea lähiravintolasta pikaruokaa. Pikaruoassa ei varsinaisesti ole mitään pahaa, mutta se on yleensä liian rasvaista ja liian suolaista. Lisäksi nautimme aivan liian helpolla sokerisia juomia kuten energiajuomia. Energiajuomien suhteen meitä kiinnostaa totta kai se, että ne antavat pariksi tunniksi energiabuustin, mutta olisi hyvä tietää myös se, että sen parin tunnin jälkeen energiavajeemme on entistä pahempi!

Yksi 3,3 dl energiajuomatölkki vastaa kofeiinimäärältään noin kahta desilitraa suodatinkahvia. Lisäksi se sisältää 14 palan verran sokeria. Puolen litran pullon sokerimäärä vastaa yli 20 sokeripalaa.

Onko terveellinen syöminen sitten kalliimpaa tai vaikeampaa? Ei varsinaisesti, mutta se edellyttää, että löydät sinne omaan kauppaasi ja osaat tehdä oikeita valintoja. Se tarkoittaa myös, että voit ja haluat kokeilla erilaisia ruokia, ja valmistat ruoat itse omassa keittiössä. Itse ruoat valmistamalla ja samalla kertaa parinkin päivän ruoat tekemällä, voi valmistaa itsellesi terveellistä syötävää. Se vain vaatii hieman etukäteissuunnittelua sekä ruoanlaiton opettelua.

Terveellinen syöminen perustuu nimenomaan suunnitteluun ja ruokailujen rytmittämiseen, joka auttaa turhien välipalojen pois jättämisessä sekä oman ruoan rasvojen, suolan ja sokerin seuraamisessa.

Nuku tarpeeksi

Harrastaminen vaatii energiaa, harrastat sitten mitä tahansa. Kehomme ja mielemme vaatii ja tarvitsee aina myös lepoa ja unta, eli öisin nukkuminen on kehollemme tärkeätä sillä luontaisesti kehomme haluaa herätä aamunkajastukseen. Siitä muuten myös johtuu kaamosmasennus, kun aamuisin ei olekaan niin valoista kuin kesäaikana!

Nukkumiseen ja sen riittävyyteen pitää suhtautua sen vaatimalla vakavuudella. Liian vähäinen uni johtaa keskittymisvaikeuksiin, mutta jokaisen tarvitsema yöuni on eri pituinen, huomaat kyllä, jos et ole itse nukkunut hyvin tai tarpeeksi. Jos sinusta tuntuu aamuisin siltä, on hyvä miettiä seuraavia asioita:

  • onko makuuhuone liian lämmin
  • lopetatko television ja älypuhelimen tarkastaminen ajoissa ennen nukkumaanmenoa
  • älä syö liian rasvasta ruokaa illalla
  • älä harrasta liian rankkaa tekemistä ennen nukkumaanmenoa

Muista liikunta

Varsinkin jos oma harrastus ei ole liikunnallinen, on hyvä varmistaa, että liikut välillä. Jo puolentunnin kävelylenkki pari kolme kertaa viikossa voi olla riittävästi, varsinkin jos pääset kävelylle puistoon tai luontoon. On tutkittua totta, että meidän pääkoppamme oikeasti resetoituu ja saa rentoutua luonnon läheisyydessä. Meillä todellakin on yhä vielä aktiivinen yhteys luontoon.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.