Toestar tarina

ToeStar nimi on syntynyt artistinimestäni Toester, jota käytin osallistuessani tanssikilpailuihin nuorempana. Vuonna 2008 Hollannissa tanssitaidetta opiskellessani ryhdyin järjestämään tanssitapahtumia, jolloin tarvitsin nimen toiminnalle ja omasta artistinimestä muovautui ToeStar. Sittemmin syntyi Tanssiteatteri ToeStar, jonka puitteissa tuotin mm. kaksi tanssiteatterinäytöstä. Tanssikoulu ToeStarin perustin vuonna 2013, jotta pystyin keskitetysti tarjoamaan sellaista, mitä Lohjalla ei aikaisemmin oltu opetettu, mm. tankotanssia ja katutanssin eri alalajeja.

Laura Hannus, tanssikoulun perustaja ja vetäjä

Tanssikoulun matkaan on mahtunut paljon. ToeStarin oppilaat ovat mm. päässeet mukaan Uniikin musiikkivideolle, tanssijoiksi Robinin keikalle, joka kuvattiin myös Robinista kertovaan elokuvaan. ToeStarin tanssijat ovat olleet myös Vaahterateatterin kesäteatterissa tanssijoina. Viime vuonna oltiin mukana Tankkaustarinat tv-ohjelmassa.

Alkuvaiheen pienestä tilasta Liikuntalinnassa siirryttiin viereisen hallirakennuksen kautta Lohjan keskustaan, Puu-Anttilan tiloihin, missä on nyt toimittu jo viimeiset 3 vuotta. Puu-Anttilan tilat ovatkin palvelleet hyvin: siellä on valoisa ja korkea sali, jossa tangoillakin mahtuu hyvin kiipeilemään.

Koronakevät 2020 laittoi tunnit tauolle, mutta opetus jatkui osittain videotunteina. Kesäkaudella pystyttiin taas pitämään tunteja normaalisti. ToeStarin tanssiryhmät ovat olleet loppukesän aikana esiintymässä muutamassa nuorisotoimen järjestämässä tapahtumassa, sekä Laurinpäivän tapahtumissa.

Tulevana perjantaina 21.8.2020 Lohjalla vietetään tapahtumien iltaa, jolloin Puu-Anttilassa on avoimet ovet klo 17:00-21:00. Silloin pääsee tutustumaan Puu-Anttilassa toimiviin yrityksiin, mm. pakohuonepeleihin ja osallistumaan arvontoihin, lisäksi luvassa on ToeStarin tanssiesityksiä. ToeStarilla voi harrastaa 6-vuotiaasta ylöspäin, yläikärajaa tunneilla ei ole.

Lukan, Sallan ja Virven kokemuksia

Luka, 9 vuotta, on harrastanut katutanssia nyt kolmisen vuotta:

Hauskinta on ehkä se ku mennään salissa liikkeitä toiseen päähän ja sit taas toiseen päähän.

Salla on käynyt ToeStarilla kaksi vuotta vogue-, tanko-, katu-, ja showtanssitunneilla, sekä spagaattikurssilla. Liikuntataustaa Sallalta löytyy lapsena baletista 5 vuoden ajalta sekä 15 vuotta ratsastusta.

Parasta tunneilla on kun huomaa oman kehityksen, kertoo Salla 23v. lastenohjaaja.

Virve on käynyt tunneilla kolmisen vuotta ja tuona aikana kokeillut useampaa eri tuntia, katutanssia, tankotanssia, käsilläseisontaa ja kehonhuoltoa:

Liikunta on kulkenut osana elämää koko ajan, joskus enemmän ja joskus vähän vähemmän. Yleisurheilua on tullut harrastettua kilpatasolla nuorena. Tunneilla mukavinta on kannustava, ammattitaitoinen ohjaaja, ilmapiiri ja onnistuneet suoritukset, kertoo Virve 48v. yrittäjä.

ToeStarilla voi harrastaa tanko-, katu-, show- ja nykytanssia. Showtanssi esimerkiksi pohjautuu jazz- ja balettitekniikkaan, tunneilla harjoitellaan mm. piruetteja, hyppyjä ja erilaisia askelsarjoja ja panostetaan liikkuvuuden lisäämiseen. Vaikka tekniikan harjoittelu on tärkeää, niin tuntien lopussa päästään oppilaiden mielestä ehkä hauskimpaan osioon, eli koreografioiden tanssimiseen. Tanssituntien lisäksi tarjolla on myös kehonpainoharjoittelu-, käsilläseisonta ja kehonhallintatunteja, sekä kehonhuoltoa ja venyttelyä.

Esiintymään haluaville oppilaille järjestetään esiintymistilaisuuksia, normaalisti joulu- ja kevätnäytökset, näiden lisäksi, jos tunneilla käy säännöllisesti, niin pääsee mukaan myös muihin esiintymisiin. Tanssikoulu ToeStarin oppilaaksi pääsee ilmoittautumalla mukaan tunneille osoitteessa www.ToeStar.fi.  

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.