Mudo harrastuksena

”Yongnee” ja kaikki kumartavat kiitoksen harjoitusten lopussa

Lohjalla taekwondoa on harrastettu vuodesta 1988 alkaen. Yhdistyksemme on perustettu 2003 ja Mudo nimeä olemme aloittaneet käyttämään 2014. Meillä on jäseniä 40 ja harrastajien ikä vaihtelee 5 ja 57 ikävuoden välillä. Harjoittelemme 6 kertaa viikossa Sporttikeskus Tennarin Tatamisalissa, jossa on hyvät ja turvalliset harjoitteluolosuhteet. Uudet harrastajat ja pienemmät lapset, sekä perheet harjoittelevat viikonloppuisin ja sitten edistyneemmät harrastajat harjoittelevat sen lisäksi myös viikolla. Kaikki harjoitusajat löytyvät verkkosivuiltamme www.mudo.fi

Taekwondon harrastaminen on kohtuuhintaista harrastajilleen. Aloittaminen maksaa alle 100 euroa ja siihen hintaan saa jo taekwondopuvunkin sekä valkoisen vyön. Vanhoille jäsenille vuosittainen jäsenmaksu on alle 12-vuotiaille 140 €/vuosi ja 12 vuotta täyttäneille ja sitä vanhemmilla 180 €/v. Jos samasta perheestä on useampia harrastajia, niin perhealennus on mahdollinen. Vuosittain on vyökokeita ja välillä ostetaan uusi harjoituspuku, niiden kertamaksut ovat n 30-50 euroa kerta. Harrastaminen perusharrastajilla on hyvinkin edullista. Kilpailijoille tulee sitten erikseen kilpailuosallistumisiin ja mahdollisiin varusteisiin liittyviä kustannuksia.


Seuramme on järjestänyt kansalliset SM-Ranking kilpailut jo kuutena vuotena peräkanaa, joista viimeisin tämän vuoden maaliskuussa. Juuri ennen Koronarajoitusten alkamista. Seuramme harrastajat ovat myös menestyneet kilpailuissa hyvin, josta esimerkkinä juuri 18-vuotta täyttänyt Naam Suomalainen, jolla on jo 5 Suomenmestaruutta, useita muita SM ja PM- mitalisijoja sekä edustanut maatamme myös EM- ja MM-kilpailuissa.
Kilpaileminen on vain pieni pintaraapaisu Taekwondon harrastamista.

Mitä on Taekwondo ja Mudo?

Taekwondo on nykyaikainen kamppailu-urheilulaji ja tarkoittaa jalan ja käden tietä. Mudo on historiallinen korealainen termi, joka tarkoittaa Taistelijan tietä tai Soturin tietä. ”Mu” tarkoittaa taistelua ja ”DO” tarkoittaa tietä, eli moraalia ja elämänfilosofiaa kamppailulajeissa. Mu-Do on koreassa positiivissävytteinen käsite, joka edustaa korkeaa moraalia, hyvää fyysistä kuntoa sekä myötäelämisen taitoa.

Taekwondossa on 4 pääosa-aluetta, joita harjoitellaan 

1. Kjorugi – OTTELU / SPARRI

Kjorugi on kamppailua vastustajan kanssa. Parhaiten kjorugi tunnetaan taekwondon kilpaotteluna, jossa täyskontakti on sallittu. Ottelun tarkoituksena on saada pisteitä vastustajan panssariin kohdistuneista potkuista tai lyönneistä sekä päähän kohdistuneista potkuista. Pistekriteerit ovat osuman voima ja vaikutus vastustajaan. Täyskontaktista huolimatta vakavia tapaturmia sattuu harvoin.

Ottelu vaatii hyvää teknistä ja taktista osaamista. Hyödyllisiä ominaisuuksia ottelussa ovat mm. nopeus, kestävyys, voima ja rohkeus. Ottelussa käytettävät suojavarusteet ovat pääsuoja, rintapanssari, hammassuoja, sääri- ja käsivarsisuojat, hanskat ja alasuoja. Sinisessä panssarissa ottelevaa kutsutaan nimellä Chong (sininen) ja punaisessa panssarissa ottelevaa nimellä Hong (punainen). Turvallisuudesta ja ottelun kulusta vastaa keskustuomari. Pisteitä antavat neljä kulmatuomaria. Taekwondon kilpaottelu sai olympialajin statuksen vuonna 2000.

2. Poomsae – LIIKESARJAT

Poomsae tarkoittaa liikesarjoja, joiden avulla taekwondo-oppilaat voivat yksinään harjoitella kamppailua kuviteltuja vastustajia vastaan. Teknisen opetuksen lisäksi liikesarjojen liikkeet ja suunnat kuvastavat jotakin luontoon tai ihmisen ominaisuuksiin liittyvää asiaa. Liikesarjaharjoittelu kehittää tasapainoa, kehonhallintaa ja liikkeiden sulavuutta.

Poomsae-harjoittelussa on tärkeää edetä askel kerrallaan, jotta kunkin liikesarjan merkitys avautuu ennen siirtymistä vaikeampaan. Värivöille on kahdeksan Taeguk-liikesarjaa ja mustavöisille yhdeksän Yudanja-liikesarjaa. Liikesarjoissa voi kilpailla harrastajatasolta aina MM-tasolle asti. Esimerkiksi ensimmäisen 1st Danin Mustanvyön tulee hallita kaikki kahdeksan värivöille tarkoitettua liikesarjaa hyvin.

3. Hosinsul – ITSEPUOLUSTUS

Hosinsul eli itsepuolustus kuuluu olennaisesti taekwondoon kilpa- ja kuntourheiluharjoittelun ohella. Parhaimmillaan hosinsul-taidot mahdollistavat puolustautumisen vahingoittamatta vastustajaa pahasti. Niiden harjoitteleminen on suotavaa sekä oman turvallisuuden, moraalisten seikkojen että Suomen lain kannalta.

Hosinsulin toimiminen riippuu kolmesta tekijästä. Ensin on kyettävä reagoimaan riittävän ajoissa ja oikealla tavalla. On säilytettävä harkintakyky ja taistelutahto. Toiseksi on pysyttävä tasapainossa. Taekwondotekniikat toimivat parhaiten pystyasennossa, pystystä on lisäksi helpoin suojata itseään ja juosta karkuun tarvittaessa. Vasta näiden perusasioiden jälkeen tulee kysymykseen tekniikoiden tekeminen. Tekniikoiden on oltava riittävän yksinkertaisia, nopeita ja tehokkaita, jotta ne toimisivat epäedullisissakin olosuhteissa.

4. Kyukpa – MURSKAUS

Kyukpa eli murskaus on menetelmä, jolla taekwondo-oppilas voi testata tekniikoidensa voimakkuutta. Sopivia materiaaleja ovat esimerkiksi puu ja tiilet. Yleisimmät murskauksessa käytettävät vartalon osat ovat nyrkki, kämmensyrjä, jalan ulkosyrjä, päkiä tai kantapää.

Murskauksen onnistuminen riippuu tekniikan nopeudesta, voimakkuudesta ja voiman oikesta suuntaamisesta. Vaikka isku olisi kuinka nopea ja voimakas, murskaus ei onnistu, ellei voima suuntaudu oikealla tavalla murskattavan kohteen läpi. Tässä korostuu keskittymisen ja oikean asenteen osuus. Murskausta ei ole hyvä harjoitella päivittäin, sillä keho joutuu siinä tarpeettoman suuren rasituksen alaiseksi. Kasvuikäisten murskausharjoittelussa pitää olla erityisen huolellinen ja painopiste on oltava ehdottomasti taitomurskauksessa, ei voimamurkauksessa.

Kuinka MUDO Taekwondo sai alkunsa?

70-luvun alussa korealainen Grandmaster Won-Sup Lim sai tehtäväkseen matkustaa pohjoismaihin opettamaan Taekwondoa – 1000 vuotta vanhaa korealaista kamppailulajia.

Tänä päivänä Taekwondoa harrastaa pohjoismaissa yli 50 000 ihmistä ja maailmanlaajuisesti jopa yli 70 miljoonaa ihmistä. Korealaisen mestarin poika, Kwanjangnim Ji-Pyo Lim, on vienyt perinnettä eteenpäin ja luonut modernin harjoittelumetodin MUDON – Taistelijan tien.

MUDO on vuodesta 2005 asti tarjonnut ihmisille mahdollisuuden laadukkaaseen, sisältörikkaaseen sekä tehokkaaseen harjoitteluun. MUDO perustuu tasapainoon modernin länsimaisen harjoittelumetodin, klassisen aasialaisen taistelulajin sekä itämaisen henkisen voimaharjoittelun välillä – Sisäisen voiman kautta löytyy ulkoinen voima.

Harjoittelu kehittää motoriikkaa, ketteryyttä, voimaa ja koordinaatiota sekä antaa iloisen mielen. Samalla sisäinen voima, keskittymiskyky sekä itsekuri kasvavat.

Lasten ohjaaminen tapahtuu ryhmissä. Pienryhmät mahdollistavat ohjaajan keskittymisen lapsiin yksilöinä, jolloin oppiminen on lapselle helpompaa. Jokainen lapsi kehittyy omaan yksilölliseen tahtiinsa. MUDOn kaltainen järjestelmä on ainutkertainen koko kamppailulajien maailmassa. Yksilöllistä kehitystä tarvitseville lapsille tarjotaan myös henkilökohtaista opetusta.

Henkisen sisäisen voiman kasvattaminen, minäkuvan vahvistaminen, sosiaalisten suhteiden sekä taitojen vahvistaminen sekä fyysinen kehittyminen ovat tavoitteenamme lasten harjoittelussa. Taekwondon harjoittelemisen ohella lapsi oppii keskittymään. Koordinaation ja keskittymiskyvyn harjoittamisesta perinteisessä Taekwondotreenissä on tieteellisesti todistettu olevan suuri hyöty lapsen kehittymiselle ja oppimiselle koulussa (Elokuu 2011 – Tiede-lehti).

Erilaisten taekwondotekniikoiden, potkujen, lyöntien ja torjuntojen ohella opitaan kunnioittavaa asennetta opettajaa ja harjoituskaveria kohtaan.  Kaikkein tärkeintä on, että meillä on harjoituksissa kivaa yhdessä!

” Kaikkein tärkeintä on, että meillä on harjoituksissa kivaa yhdessä!”

MUDO Taekwondo tarjoaa harrastuksen eri ikäisille

Laatua – pienet ryhmät mahdollistavat yksilöllisen harjoittelun
Kehitystä – ainutlaatuinen opetusohjelma selkeine välitavoitteineen
Turvallisuutta – koulutettuja ohjaajia, jotka antavat yksilöllistä opetusta nykyaikaisessa ja turvallisessa harjoitteluympäristössä.

Alle kouluikäisten (5-6-vuotiaat) lasten kanssa harjoituksissa opitaan Taekwondoa pääasiassa leikin ja mielikuvaharjoitteiden kautta. Leikin ja ilon lomassa harjoitellaan keskittymiskykyä, karkeamotorisia taitoja ja taekwondotekniikoita; potkuja, lyöntejä ja torjuntoja.
Tärkeä osa harjoittelua on opettaa lapsia kuuntelemaan, keskittymään ja osallistumaan ilma isää ja äitiä. Keskittyminen sujuu paremmin, kun lapsella ei ole paikalla suurta yleisöä.

Koulunsa aloittaneet lapset (7-13-vuotiaat) ovat valmiimpia fyysiseen harjoitteluun. Notkeus, oman kehon tuntemus sekä tasapaino ovat treeniemme tärkeitä osa-alueita. Etenemme motoristen taitojen sekä taekwondotekniikoiden kehittämisessä ja harjoittelu on hienomotorisempaa. Fyysinen toteutus ei kuitenkaan edelleenkään ole ensisijaista, vaan tärkeintä on keskittyminen sekä oppiminen siihen, että yrittää aina parhaansa.  Itseluottamus ja itsensä tunteminen kasvaa harjoittelun myötä.

Nuoret murrosikäiset (14-18-vuotiaat) ovat jo valmiita kovaankin fyysiseen harjoitteluun. Kun notkeus, oman kehon tuntemus sekä tasapaino ovat perusasioina hallussa teemme teknisesti haastavampia suorituksia. Fyysisen lihaksiston rooli on suurempi vartalon hallinnassa. Etenemme motoristen taitojen sekä taekwondotekniikoiden kehittämisessä enemmän ja harjoittelu on hienomotorisempaa. Fyysiselle kehittymiselle tulee suurempi rooli. Nopeuden ja voiman hyödyntäminen alkaa. Tämän ikäisillä odotetaan sitä yrittää aina parhaansa.  Itseluottamus ja itsensä tunteminen kasvaa harjoittelun myötä. Myös mahdollinen määrämuotoinen ja tavoitteellinen kilpaileminen alkaa tässä vaiheessa. Jokaiselle harrastajalle tehdään henkilökohtainen kehityssuunnitelma tavoitteineen harrastamisen tueksi.

Aikuiset (yli 18-vuotiaat) ovat hyvinkin erilaisin tavoittein mukana liikkumassa. Aikuisista osa on mukana lasten kanssa perheharrastuksen perustein, osa oman kunnan ja mielen virkeänä pitämiseksi ja joku voi tavoitella kilpailemistakin. Itsensä ylittäminen ja parhaansa tekeminen hymyssä suin loistaa läsnäolollaan.

Jokainen etenee omien henkilökohtaisten tavoitteidensa mukaisesti, jossa liikkuvuus, oman kehon tuntemus sekä tasapaino ovat perusasioina suorituksissa. Tämän ikäisillä odotetaan sitä yrittää aina parhaansa.  Itseluottamus ja itsensä tunteminen kasvaa harjoittelun myötä. Myös mahdollinen määrämuotoinen ja tavoitteellinen tekeminen on mahdollista. Jokaiselle harrastajalle tehdään henkilökohtainen kehityssuunnitelma tavoitteineen harrastamisen tueksi.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.