Miten aikuisten online harrastukset ovat muuttuneet 2020-luvulla? Kuten vedonlyönti netissä?

Aikuisten harrastaminen on muuttunut viime vuosina melkoisesti. Tähän muutokseen on vaikuttanut kenties eniten se, että aikuisilla on nykyään vapaa-ajallaan enemmän energiaa ja rahaakin, kuin mitä vielä joitakin vuosia siten. Lisäksi myös vapaa-ajan määrä on lisääntynyt tuoden entistä enemmän tarjontaa nimenomaan aikuisille harrastaa. Yksi iso muutos on tapahtunut myös aikuisten vapaa-ajanpelaamisessa, jonne sinnekin on tullut paljon lisää tarjontaa, kuten esimerkiksi https://rabona.com/fi/  sekä vaikkapa NetFlix, joka tarjoilee sekä pelejä että tv-sarjoja ja elokuvia asiakkailleen 24/7. Suoratoisto on omalta osaltaan tuonut paljon lisää myös urheilun seuraamiseen, ja vedonlyönti netissä sivustot tuovat suoratoiston avulla pelaajille katseltavaksi joko suoraa lähetystä otteluista, tai virtualisoitua otteluseurantaa – ja kaikki on vielä alkutekijöissään,  onhan  5G verkot vielä aika uutta  suurimmassa osassa Eurooppaa.

Taloudellinen ja yhteiskunnallinen muutos

Koko Euroopassa on viimeisten parin kymmenen vuoden aikana kehitytty teknologian kautta myös yhteiskunnallisesti. Suomessa muutos on ollut vielä rajumpi, koska Suomessa ei ole yhtä syvään juurtuneita rakenteita kuten Keski-Euroopassa, mutta varsinkin netti ja sittemmin mobiiliverkot ovat tuoneet kaikkien eurooppalaisten arkeen muutoksia. Samalla myös suurin osa euroalueesta on taloudellisesti vaurastunut ja suurimmalle osalle eurooppalaisista on tullut jopa runsaudenpula sekä tavaroista että palveluista, ja kaiken tämän ohessa pelaaminen, mihin nyt keskitymme, on alkanut tarjota entistä enemmän vaihtoehtoja aikuispelaajille. Pelaamisen muutos alkoi jo kotitietokoneiden ajasta 80-luvulla, sillä nyt sen ajan nuoret ovat jo keski-ikäisiä, ja tämä kehitys on tuonut pelaamisen kaikkiin ikäluokkiin ja sukupolviin, ja sitä kautta aikuisten tietokone- ja mobiilipelaaminen ovat kehittyneet sille tasolle, että se alkaa olla ympäri maailman hyväksytty harrastus ja ajanviete myös aikuisille – mitä se ei todellakaan ollut silloin kun kotitietokoneet tulivat markkinoille.

Tämä pelaamisen kehittyminen on tuonut samalla myös tarjolle pelaamista omalla kielellä, on se peli sitten kasinopeli, tai seikkailupeli, ovat pelit entistä enemmän saatavissa juuri sille kielelle, mitä käytät päivittäin. Ja koska se älypuhelin on aina mukanamme, ja käytämme sitä jo vaikka mihin arkiseen tehtävään, on myös pelaaminen siirtynyt entistä enemmän mobiilipelaamiseksi – myös kasinopelien ja vedonlyönti netissä suhteen, ja kun sen vedonlyönnin ohessa voit oikeasti seurata, vaikka rallia, tai formulaa tai niitä futisotteluita nyt omalla älypuhelimellasi, niin kaikki tämä on enää vain parin klikkauksen päässä.

Enemmän kaikkea ja helpommin

Aikuiset harrastavat enemmän.  Harrastuksia on entistä enemmän ja helpommin saatavilla, kun teollisuus ei enää tarvitse niin paljon työvoimaa, niin on syntynyt uusia aloja, joista monet ovat hyvinvointiin liittyviä palveluita – ja nekin ovat entistä helpommin ja nopeammin saatavilla. Yllättävän moneen arkiseen asiaan liittyvät sanat nopeus, enemmän ja joustavasti. Ei kyse ole vain verkkokauppa ostamisesta, tai uuden harrastuksen opettelusta YouTuben kautta, tai oman TIkTok tanssin synnyttämisestä, samalla tavalla on kehittynyt se vedonlyönti netissä – entistä enemmän valikoimaa ja lajeja joka päivälle. Ps. jos sinusta muuten joskus tuntuu siltä, että et oikein enää ymmärrä mitä nuoret sanovat ja puhuvat, vaikka he kai käyttävät suomea, tsekkaa tämä.

Harrastamisen idea

Ennen harrastaminen oli tavalla tai toisella työhön tai omaan asuntoon liittyvää.  Nykyään ajatusmaailmat ovat  muuttuneet, ja  olemme alkaneet  ajatella entistä enemmän oman itsemme  lähtökohdista. Teemme,  mitä haluamme ja mistä saamme  iloa  ja tarvitsemaamme kenties pakoa todellisesta maailmasta. Esimerkiksi online pelaaminen  ja sen erilaiset maailmat  antavat aikuisillekin täysin hyväksytyn tavan käväistä  fiktiivisten maailmojen seikkailuissa ennen paluuta arkiseen puurtamiseen. Monet uusista harrastuksistakin, mitä markkinoilla on, on tarkoitettu oman  itsensä kehittämiseen sekä henkisellä puolella että taitojen puolella – ja jos stressiä haluaa oppia hallinnoimaan, niin urheilua seuraamalla ja vedonlyönti netissä mahdollisuuksia tutkimalla, voi löytää aivan uusia ulottuvuuksia omaan harrastamiseen.

Ja koska aikuisilla on enemmän energiaa, ja yleensä myös aikaa vapaalla – niin nykyään ei ole mitenkään erikoista, että aikuisillakin on enemmän harrastuksia – ja nykyään aikuiset voivat harrastaa myös pitkälti samoja lajeja ja asioita kuin nuoretkin. Tämä ei ollut ennen mahdollista, sillä vanhakantaisen ajattelun mukaisesti aikuiset toivat ”leivän pöytään”, ja suojelivat perhettä. Nykyään yhteiskunta tekee tästä suurimman osan, ja siksi aikuisille on ihan ok laittaa vapaalla oikeasti vapaalle ja harrastaa juuri niitä asioita, joista itse tykkää, ja joita haluaa vapaalla tehdä.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.