Miko Äijänen voittoon squashin Itävallan avoimessa ammattilaisturnauksessa

Miko Äijänen nappasi vuoden kolmannen squashin ammattilaisturnauksen voiton Salzburgissa Itävallassa. Loppuottelussa kaatui turnauksen ykkössijoitettu, Englannin Lyell Fuller erin 3-1.

Loistavaan loppukauden kuntoon itsensä piiskannut Äijänen oli edennyt loppuotteluun häviämättä erääkään. Ensimmäisellä kierroksella kaatui Sveitsin Vadi Amedeo Costa, neljännesvälierässä Espanjan Sergio Pollan, ja välierässä Saksan Valentin Rapp, kaikki puhtaasti 3-0.

Loppuottelussa vastaan asettui Mikon ikätoveri, Englannin Lyell Fuller. Englantilainen pyristeli vastaan etenkin ottelun alussa, vieden ensimmäisen erän jatkopalloilla 13-11. Sen jälkeen ottelussa ammuttiin ainoastaan yhteen maaliin, kun Äijänen vei kolme seuraavaa erää lukemin 11-2, 11-4, 11-3 ja koko ottelun 3-1.

”Oli hyvä peli. Sain pidettyä kaverin koko ajan paineen alla enkä ollut suuremmissa vaikeuksissa oikeastaan missään vaiheessa. Pelasin vähän liian yksinkertaista ensimmäisessä erässä mutta muuten meni hyvin”, Äijänen kommentoi ottelun jälkeen.

Järvenpääläisen kausi jatkuu vielä ensi viikolla Prahassa sekä seuraavalla viikolla Pietarissa.

[1]Lyell Fuller (ENG, WR 105) – [2] Miko Äijanen (FIN, WR 108) 13/11, 2/11, 4/11, 3/11


Lue lisää viihde uutisia viihdecorner.fi

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.