Lukemista ja chillaamisesta

Vapaa-aika on lisääntynyt menneiden vuosikymmenten aikana – kiitos teollisen työn kehityksestä. Sitä myöten aikuisten vapaa-ajalla on tullut entistä enemmän tekemistä, ja digitaalinen kehitys on samalla vielä mahdollistanut useamman harrastuksen jopa yhtä aikaa, kuten vaikkapa kirjojen lukemisen kuuntelemalla äänikirjoja samalla kun harrastaa jotain liikuntalajia,

Digitaalisten alustojen tuleminen on kuitenkin samalla vähentänyt varsinaista lukemista, ja jotkut tilastot kertovat myös sitä, että digitaalisuus on vähentänyt myös kirjoittamista. Lukeminen on kuitenkin erittäinkin suositeltava harrastus nykyaikaiselle kiireelliselle uraihmiselle.

Kirjoittaminen on kuitenkin edellytyksenä todella monelle asialle myös liike-elämässä, ja varsinkin täällä netttimaailmassa- joka digitaalisena alustana kaipaa tarinoita, joita myös luetaan, eikä vain kuunnella tai katsella.

Kirjoittamista ja tarinankerrontaa tullaan tarvitsemaan myös pelien maailmassa, ja tälläkin hetkellä monet pelitalot etsivät nimenomaan tarinankertojia, ja kirjoittajia – joiden tarinoiden perusteella sitten voidaan koodata uusia pelejä markkinoille.

Uusia harrastuksia parantuneen talouden kautta

Vielä muutamia vuosia sitten sijoittamista ei olisi voinut kuvitella harrastuksena, mutta nykyään sen voisi miettiä jopa sellaisena. Kunhan vain on miettinyt ja tarkastanut sen oman talouden, jotta sijoittamiselle harrastuksena olisi mahdollisuus.

Rahastosijoittaminen muutamalla kympillä kuukaudessa oman lähipankin palveluiden kautta on jo monelle tuttua, mutta entäpä jos sen tekisi astetta paremmilla mahdollisuuksilla, Nordnetin palveluiden kautta:

Jos kerta suomalaiset harrastavat lottoiluakin, niin miksei sijoittaminen oikeisiin osakkeisiin voisi myös olla yhtä hyvä harrastus – todennäköisesti se olisi ainakin tuottavampi harrastus kuin lottoaminen. Inflaation takia tilillä olevien varojen ostovoima hupenee aiempaa nopeammin. Nyt pitäisi olla entistä tarkempi, missä rahoja säilyttää pitkällä aikavälillä. Euroopan keskuspankki ei ole näillä näkymin nostamassa voimakkaasti korkoja, joka tarkoittaa sitä, ettei myöskään omille talletuksille kerry korkoa, ja se lisää paineita huolehtia rahoista, jotka on kovalla työllä ansainnut.

Jos kuitenkin se oma taloudellinen tilanne on hieman kimurantimpi, niin kannattaisiko silloin kenties laittaa se oma talous ensin kuntoon, ja sitten lähteä miettimään samalla niitä uusia mahdollisisia harrastuksia.

Keväällä on taas eduskuntavaalit

Kuinka paljon seuraat päivän politiikkaa? Oletko kiinnostunut siitä edes vaalien aikaan? Ensi keväänä on edessä jälleen nimittäin eduskuntavaalit, ja jokaisen äänestäjän olisi hyvä seurata sen verran päätöksentekoa, että voisi omalla äänellään osallistua vaikuttamiseen. Seuraamalla politiikkoja ja puolueita, voi hyvinkin löytää sen oman puolueensa tai henkilönsä, jonka tekemiset ja lausunnot sopivat omaan ajatteluun. Tässä muutama poliitikko esittelyssä, ja lisää löytyy suomenpolitiikka.fi sivustolta.

Vaikka vaalityössä mennään yhä 2020-luvullakin pitkälti vanhojen askelmerkkien mukaisesti, eli se puolueen näkyvyys pitää olla nähtävillä ja aistittavissa niin kaduilla kuin toreilla, on myös tämä digitaalisuus ja erilaiset digimediat ottaneet oman osansa – siksi tämäkin sivu on mahdollinen vaalityön edistäjä, omalta osaltaan. Eduskuntavaalit 2023 ovat jälleen omalla tavallaan käänteentekevät tuleville vuosille ja tulevien vuosien päätöksille.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.