Kalasataman kesätapahtumissa nähdään tanssia, nykysirkusta ja barokkimusiikkia
Ympäristötanssiteos Sörnäistenniemen Möhkäle, nykysirkusteos Aramid ja barokkimusiikkitapahtumien sarja Kalasataman yö saavat Helsingin kaupungin ympäristötaidehankkeiden rahoituksen tänä kesänä. Tapahtumat ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
Sörnäistenniemen Möhkäle on Petri Kekoni Companyn tilallinen soolotanssiteos. Teoksen koreografiasta ja konseptista vastaa Petri Kekoni. Lokakuussa 2018 ensi-iltansa saanut Möhkäle-teoskokonaisuus nähdään elokuussa Sörnäistenniemen merialueella, Capellanaukion edustalla.
Teoksessa liikkeeseen yhdistyvät Joanna Weckmanin veistoksellinen puvustus ja Mikko Hynnisen ääni- ja valosuunnittelu. ”Tapahtuma tarjoaa yhteisöllisen kokemuksen ja osallistumisen mahdollisuuksia paitsi alueen asukkaille, myös muille helsinkiläisille. Lisäksi teos tuo taiteen meren äärelle. Sen keskeinen ajatus – ihmisen ja luonnon elementtien yhteiselo – tulee tätä kautta komeasti esiin”, Petri Kekoni kuvailee.
Esitysten lisäksi tapahtumaan kuuluu kaikille avoimia teoksen teemoihin liittyviä työpajoja.
Petri Kekoni Company on helsinkiläinen nykytanssiryhmä, jonka teosten poikkeava liikemaailmaa ja vahva visuaalisuus ovat herättäneet kiinnostusta sekä kotimaassa että ulkomailla.
Tapahtuma-aika: neljä esitystä 29.8.–1.9. 2019. Tarkemmat ajankohdat ilmoitetaan myöhemmin.
Aramid on Ilmatila ry:n ilma-akrobatiaa, musiikkia
ja arkkitehtuuria yhdistävä nykysirkusteos. Se esitetään
Englantilaisaukiolla sijaitsevan Lighting Design Collectiven
Väre-teoksen sisällä. Muusikko Aino Venna on säveltänyt ilma-akrobatiaa
tukevan laulelmallisen ääniteoksen tarkkailtuaan Kalasataman
arkkitehtuuria ja ympäristöä 24 tunnin ajan. ”Teos on suunnattu kaikille
ikään, kielitaitoon tai varallisuuteen katsomatta. Toivomme sekä alueen
asukkaiden että niiden, joille Kalasatama ja Väre ovat ennestään
tuntemattomia, löytävän esityksen”, Aino Venna ja sirkustaiteilja Ilona
Jäntti sanovat.
Ilmatila ry on helsinkiläinen sirkusryhmä.
Tapahtuma-aika: kesäkuussa, ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.
Kalasataman yö -musiikkitapahtumat ovat Suomalaisen barokkiorkesterin öisiä konsertteja. Viisiosaisen tapahtumasarjan pääpaino on musiikissa, mutta niihin yhdistyvät myös nykysirkus ja mediaatio. Sarjan ensimmäinen osa, 45 minuutin tarinakonsertti, kutsuu kuulijat vuorovaikutteiselle seikkailulle. Toisessa osassa Purcellin ja Dowlandin musiikki johdattelevat meditaation äärelle. Kolmannessa osassa kuullaan 1800-luvun alun lontoolaista jousimusiikkia. Neljännessä konsertissa soi Bachin musiikki ja viimeisessä konsertissa Italian varhaisten säveltäjämestareiden luuttumusiikki.
”Konsertit tarjoavat rauhoittumista, kauneutta, iloa ja inspiraatiota kaupunkilaisen arkeen.”, kertoo toiminnanjohtaja Laura Kajander.
Suomalainen barokkiorkesteri (FiBO) on yksi ensimmäisistä suomalaisista barokkiorkestereista. Se esittää barokkimusiikin lisäksi myös uudempaa barokkiorkesterille sävellettyä musiikkia.
Tapahtuma-aika: syksyllä, ilmoitetaan tarkemmin myöhemmin.
Kiinnostaako sinua sota ja sen historia? Tsekkaa ihmeessä myös sotahistoria.fi sivuston aiheita!