Jalkapallokausi Englannissa alkaa taas

Yksi harrastus on urheilun penkkiurheileminen eli urheilun seuraaminen joko katsomoista tai televisiosta. Itse olen seurannut Englannin valioliigaa jo silloin pienenä, kun televisiosta ei tullut muuta urheilua kuin yleisurheilua, talvella hiihtoa ja mäkihyppyä sekä lauantaisin klo 16.55 YLE TV2:lta Englannin valioliigaa, siitä lähtien olen sitten seurannut suosikkijoukkuettani Liverpoolia, joka voitti viime vuonna oikeastaan kaiken muun muttei sitä tärkeintä englantilaisille eli mestaruutta, jonka vei Manchester City. Tänäkin vuonna olen Liverpoolin kannattaja, aivan kuten Suomessa kannatan jääkiekossa HPK:ta, enkä siksi että se voitti viime kaudella vaan siksi, että olen kotoisin Rinkelinmäeltä/Poltinaholta.

Televisio, suoratoisto, taivaskanavat

Nykyään television 50+ kanavasta löytyy usean muunkin jalkapalloliigan ottelut mukaanlukien myös kotimaisen liigan sarjaottelut, joten penkkiurheilijaa nykyään todella lellitään. Talvella on sitten saatavilla SM-liigan kaikki otteluiden lisäksi myös Elitserien, KHL, NHL ja muidenkin eurooppalaisten liigojen otteluita, joten otteluita on jokaiselle päivälle johonkin kellonaikaan ja mikäli sitten tykkää pelata Veikkauksen pelejä, on pelattavaakin jokaiselle päivälle.

Jalkapallo ja Liverpool

1892 perustettu Liverpool on yksi maailman vanhimmista jalkapalloseuroista ja sen historiaan mahtuu monia isoja tapahtumia niin kotimaassaan kuin ulkomailla. Liverpoolin riveissä on pelannut myös pari suomalaistakin huippufutaajaa nimittäin puolustajana mainetta niittänyt Sami Hyypiä ja keskikentän järjestelijänä kymppipaikan Jari Litmanen. Lauri Dalla Valle oli Liverpoolin vahvuudessa myös muttei päässyt pelaamaan varsinaisia sarjaotteluita.

Nykyinen Liverpool on saksalaisen valmentajansa Jürgen Kloppin alaisuudessa päässyt eteenpäin paljon pelillisesti, mutta tämän harjoituskauden ottelut ovat olleet melkoista tarpomista ja nämä viimeiset pari viikkoa Kloppin täytyy löytää joukkueelle sävelet, että suunta lähtee heti ensimmäistä kotiottelusta ja koko liiganavauksesta käyntiin kun Norwich saapuu Liverpoolin vieraaksi ja samalla Teemu Pukki saa tulikasteen Valioliigaan.

Penkkiurheilijan arkipäivä

Vaikka nuorempana tuli pelattua ja urheiltua, niin nykyään olen melkeinpä 100% penkkiurheilija ja jalkapallon ohella formulat kuluttavat silmiäni, Bottas ja Räikkönen ja näiden ajot vievät aina tasaisesti parin viikon välein minut television äärelle ja reissussa älypuhelimen suoratoistosovellus suoltaa minulle suorana lähetyksenä formulat missä sitten olenkaan, viihteestä en pääse eroon edes lomamatkoilla.

En kuitenkaan ole mikään verinen fani. Eli vaikka Liverpool ja HPK ovat suosikkejani ja niiden otteluita seuraan, moni muu asia elämässäni menee niiden edelle, mutta harrastuksena voi urheilun seuraamista itselläni pitää.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.