Partiolaiset näkyvät elo-syyskuussa Lohjalla, Vihdissä, Siuntiossa ja Karkkilassa

Partiolaiset näkyvät syyskauden alkaessa katukuvassa ympäri Suomen. Partiota esittelevissä tapahtumissa huomioidaan nyt erityisesti aikuiset, jotka ovat avainasemassa partiotoiminnan järjestämisessä. Kiinnostuneille...

Sarjakuvat harrastuksena

Toisilla on harrastuksena kirjojen lukeminen, toiset lukevat sarjakuvia. Sarjakuvissa on vähemmän tekstiä mutta laadukkaissa sarjakuvissa onkin parasta nimenomaan tekstien ohessa...

Käsityön harrastajat ja Kotimaisen kädentaidon ystävät kokoontuvat viikonloppuna Helsingin Wanhaan Satamaan

Helsingin Kädentaitomessut järjestetään Wanhassa Satamassa viikonloppuna 29.2.-1.3.2020. Tapahtumaan on ilmoittautunut peräti 155 näytteilleasettajaa eri puolilta Suomea. Esillä on tarvikkeita itse...

Aivokemia päättää harrastuksesi puolestasi – näin treenaat aivojasi

Aivokemian merkitys ihmisen onnellisuuteen on kaiken a ja o. Jokaisen aivot toimivat samoista hormoneista huolimatta hieman eri tavoin. Kaikki riippuu...

Veneen voi rakentaa myös itse

Uudet veneet ovat kalliita, koska veneet valmistetaan pieninä sarjoina ja käsityön osuus on veneenrakennuksessa suuri. Omien toiveiden mukaista venettä ei...