Midien EM-kisoissa kärjessä tasaista

Suomella on mahdollisuudet mitaliin molemmissa sarjoissa pienellä kirillä

Lämpöä riitti edelleen Lohjan St. Laurence Golfissa Mid-EM-kisojen toisena päivänä, mutta yltynyt tuuli vaikeutti pelaajien mailavalintoja. Ukkosen uhka leijui ympärillä iltapäivän, mutta pysyi onneksi poissa.

Australialainen Richard Heath oli jälleen pelipäällä ja näytti repäisevän kaulaa muihin pelaamalla 68. Viimeisissä ryhmissä pelannut Christophe de Grancey (71-68) kuitenkin ylsi samaan tulokseen bogittoman loppukirinsä ansiosta. Yhteistuloksella -7 Heathilla on kahden lyönnin ero ranskalaiseen. EM-pronssissa on kiinni tuloksella -2.

Vuoden 2015 Euroopan mestari Heath oli tyytyväinen puttaamiseensa, vaikka loppuväylillä pari lyhyttä livahtikin ohi.

”Olen pelannut todella tasaisesti ja välttänyt ongelmat. Muutama pidempi putti on lisäksi uponnut”, Heath kertoo.

”Voittaminen ei ole koskaan helppoa – mieleen ehti tulla moni epäolennainen asia. Haluan vain pelata hyvää golfia, ja toivottavasti se riittää voittoon.”

Parhaana suomalaisena jatkavat identtisesti 71-74 pelanneet Niklas Virta ja Jyri Siivonen, jotka ovat yhdeksännellä sijalla. Matkaa pronssimitaliin on kolme lyöntiä.

”Helle vei energiat koko kropasta takaysillä, draivit lyhenivät yhtäkkiä selvästi. Löin paljon griiniosumia, mutta viimeistelyssä uupui”, Virta tiivisti.

Miesten cut-raja asettui tulokseen +8. Jatkoon pääsi 12 suomalaista.

Naisten kärki mahtuu kahden lyönnin sisään. Johtoon nousi Saksan Nina Birken, +6/77-73, mutta vain lyönnin erolla Myrte Eikenaariin (+7)

Suomalaisten mitalitoiveet lepäävät Milla Hallanoron (+12/79-77) harteilla, jolla on seitsemänneltä sijalta pronssiin neljä lyöntiä.

”Ihan ok päivä tänään, aika hidasta oli pelaaminen. Yksi tuplabogi harmittaa. Huomenna tähtäimessä EM-mitali”, speedgolfista innostunut Hallanoro kertoo.

Naisten cutin läpäisi yhdeksän suomalaista.

Lauantaina Euroopan mestaruudesta pelataan käännetyssä lähtöjärjestyksessä. Lähdöt alkavat klo 7.30 ja kärkiryhmät starttaavat klo 11.30 alkaen.

Tulokset: http://www.ega-golf.ch/event/2019-european-mid-amateur-championship


Katso lisää mielenkiintoisia uutisia viihteestä viihdecorner.fi


Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.