Lautapelien historia -kirja valaisee lautapelaamisen muuttumista, vaikutusta eri kulttuureihin sekä kytkeytymistä maailmanpolitiikkaan

Suuriakin tunteita nostattavien lautapelien suosio on säilynyt tuhansia vuosia, ja tällä hetkellä eletään niiden uutta kukoistuskautta. Antiikin tutkija, tietokirjailija ja innokas lautapeliharrastaja Ari Saastamoinen kulkee tuoreessa teoksessaan läpi maiden, mannerten ja aikakausien selvittäessään minkälaisia lautapelejä historian saatossa on pelattu, ketkä niitä ovat pelanneet ja miksi.

Jo muinaiset sumerilaiset pelasivat lautapelejä, ja siitä lähtien nappuloita onkin siirrelty pelilaudoilla kutakuinkin kaikissa inhimillisissä kulttuureissa. Varhaisten lautapelien on arveltu pohjautuvan esihistoriallisten ihmisten aktiviteetteihin: kilpajuoksuun, taisteluun, metsästykseen ja maanviljelyyn.

Noin 4500 vuotta kattava ja nykypäivän suosikkipeleihin asti ulottuva Lautapelien historia kuvaa, kuinka lautapelit ovat muuttuneet ja toisaalta säilyttäneet pohjimmaisen viehätyksensä yhdessäolon, nokkeluuden ja onnen koettelun välineinä. Kirja seuraa esimerkiksi kaikkien aikojen suosituimman lautapelin shakin polveilevia kehitysvaiheita sen levitessä Intiasta muualle maailmaan.

”Shakki näyttää levinneen Länsi-Euroopassa nopeasti, ja nopeasti se myös joutui kirkonmiesten hampaisiin. Vuonna 1061 kardinaali Damiani kirjoitti vastavalitulle paavi Aleksanteri II:lle moraalista närkästystä tihkuvan kirjeen, jossa hän valitteli ja paheksui papiston taipumusta pelaamiseen. Erityisen järkyttynyt kardinaali oli kuitenkin siitä, että jopa Firenzen piispa oli antautunut pelaamaan shakkia”, Ari Saastamoinen kuvaa.

Teos kuljettaa myös muun muassa tammen, myllyn ja backgammonin historiaan ja kukoistuskausiin, kertoo temaattisten lautapelien läpimurroksi osoittautuneen Monopolyn syntytarinan, selvittää millainen oli ensimmäinen puhtaasti sattuman varassa etenevä lautapeli nimeltään hanhipeli ja tutustuttaa Afrikassa erityisen suosittuihin mancala-peleihin.

Esimerkiksi backgammon nousi muotiin 1970-luvulla. Pelistä kiinnostuivat lukuisat kuuluisuudet Jacqueline Onassiksesta Mick Jaggeriin, ja se miellettiin osaksi ylellistä elämää. Yksi tunnetuista pelaajista oli maailmanmestariksi kohonnut Paul Magriel (1946–2018), newyorkilaisen kulttuurikodin vesa.

”Magriel kouluttautui matemaatikoksi ja sai toimen New Jersey Institute of Technologysta. Pian työ alkoi kuitenkin haitata harrastustoimintaa. Magriel otti tavakseen pelata öisin New Yorkin Mayfair-klubilla, mennä aamulla yliopistolle opettamaan ja vasta sitten kotiin nukkumaan. Voidakseen pelata enemmän hän luopui ensin kokopäivätyöstä, sitten koko työstä ja lopulta myös vaimostaan. Tyylikkäisiin pukuihin ja tummiin laseihin sonnustautunut Magriel matkusteli backgammonturnauksesta toiseen Yhdysvalloista Karibianmerelle ja Eurooppaan. Hän sai erikoislaatuisiakin työtehtäviä. Esimerkiksi Saudi-Arabian kruununprinssi Nawaf kutsui hänet aavikolle tarjoamaan opastusta tässä pelissä vuonna 1978”, Saastamoinen kertoo.

Lautapelit ovat toimineet myös diplomatian ja juonittelun välineinä sekä kytkeytyneet maailmanpolitiikan tapahtumiin. Tästä osoituksena ovat esimerkiksi Japanin ja Kiinan go-mestarien välinen kamppailu kireässä tilanteessa 1930-luvulla sekä Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton tähtien välinen taistelu shakin maailmanmestaruudesta kylmän sodan aikana. Suomessakin kehitettiin esimerkiksi jatkosodan aikana lukuisia temaattisia lautapelejä, kuten Partiokahakka, Kannaksen sota ja Korsupeli, jotka ovat kuitenkin vuosikymmenten myötä painuneet unohduksiin.

Lisätietoa kirjasta ja sisällys Gaudeamuksen verkkosivuilla.

Kirjoittaja

Ari Saastamoinen, FT, on antiikin tutkija. Häntä kiinnostavat erityisesti roomalainen sosiaalihistoria, roomalainen Pohjois-Afrikka ja piirtokirjoitustutkimus. Saastamoinen on myös kehittänyt oman abstraktin lautapelin, Xoliban. Hänen aikaisempia teoksiaan ovat Afrikan loistavat kaupungit – Elämä roomalaisajan Pohjois-Afrikassa (2009), Tuhat tietä Roomaan – Matkustaminen antiikin maailmassa (2017) sekä Räävitöntä! – Pompejilaisia graffiteja (2020).

Peliuutisia

Oletko kiinnostunut uusista tietokone- tai mobiilipeleistä? Entä peliohjaimista ja yleensäkin kaikesta digitaaliseen pelaamiseen ja ajanviettoon kuuluvasta. GamingCorner kertoo peliuutiset laajalti Suomeksi omalla sivustollaan, ja tarjoaa pelitarjouksia niin mobiilimaailmasta kuin tietokoneiden ja konsolipelien parista.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.