Vaeltajan vinkkilista

Luonto kutsuu kävelyretkille, mutta kokemuksen puuttuessa kynnys lähteä vaeltamaan voi olla suuri. Vaellukselle kannattaa varustautua aina hyvin oli kyse sitten pakkaamisesta päiväretkeä tai yöpymistä varten. Varusteita hoitamalla niistä on iloa pitkään. Hyviä vaelluskohteita löytyy niin vaivaiskoivujen peittämiltä tuntureilta kuin Itä-Suomen vesistöisistä maisemista. Suomesta löytyy jokaiselle houkuttelevia maisemia, tykkäsi sitten jylhistä kallioista tai tasaisemmasta maastosta.

Suunnittele reitti

Ensimmäistä kertaa vaellukselle lähtevän kannattaa suunnitella reitti erityisen huolellisesti etukäteen. Tärkeää reitin suunnittelussa on aikataulu; milloin on oltava perillä ja mitä maamerkkejä matkan varrelta löytyy. Levähdystauot on otettava huomioon aikataulua suunniteltaessa. Vaellukselle on varattava riittävästi vettä mukaan, ellei vettä ole saatavilla reitin varrella, jolloin täydennetään vesivarastoja. Puhelin kannattaa ladata ennen retkeä, jotta apua on saatavilla, jos jotain sattuu. Ensimmäinen reitti kannattaa valita maltillisesti, eikä suunnitella kymmenien kilometrien päivävaellusta. Mukaan kannattaa varata myös kompassi ja kartta, jotta ei olla pelkän puhelimen karttasovelluksen varassa. Kompassia pitää osata myös käyttää, ja karttamerkkejä tulkita, koska niistä ei ole muuten apua.

Jalkineiden valinta

Vaelluskengiksi valitaan kestävät ja hyvin istuvat kengät. Kenkiin kannattaa panostaa, mutta edullisillakin pärjää. Tärkeää on myös käyttää kenkiä ennen pitkää vaellusta, jotta kengät mukautuvat jalkaan eivätkä hierrä. Kenkiä valitessa on hyvä muistaa, että jalat turpoavat päivän aikana. Pitkä vaellus voi myös turvottaa jalkoja. Paras aika sovittaa kenkiä onkin iltapäivä tai ilta, jos mahdollista. Mitä paremmin kengät istuvat ja ovat mukautuneet jalan muotoihin, sitä vähemmän on odotettavissa hiertymiä ja muita epämukavuuksia. Liian pienillä jalkineilla tulee varmasti hiertymiä ja kävely on kivuliasta. Kenkien valinnassa huomioidaan myös se maasto, jonne reittiä suunnitellaan. Polkuja vaellellessa riittää kevyemmät vaelluskengät, mutta kivikkoinen ja epätasainen maasto vaatii paksut pohjat ja tukea jalalle. Mitä vaikeampi maasto on, sitä enemmän nilkka tarvitsee tukea.

Huomioi kuntosi

Vaeltamisen tulisi olla mukavaa. Reitti kannattaa suunnitella oma kuntotaso huomioon ottaen. Huonompikuntoisen kannattaakin valita tasaisempi maasto ja lyhyempi matka. Tasaisempaa maastoa löytyy esimerkiksi maaseudulta. Kunnon kohotessa voi halutessaan siirtyä mäkisempään maastoon ja hakea haasteellisempia reittejä. Maisemista nauttii enemmän, kun kaikki voimat eivät mene etenemiseen. Jos nautit siitä, että pääset kehosi äärirajoille, valitse mäkinen reitti ja pidä kiirettä. Maisemista nautiskeleva kulkee hitaammin ja varaa aikaa valokuvaamiselle. Pitkiä juoksulenkkejä harrastavalle voi tulla yllätyksenä kuinka raskasta kävely painavan rinkan kanssa on. Jokainen voi onneksi valita reitin ja varusteet omien toiveidensa mukaan. Lyhyille matkoille ei tarvita välttämättä muuta kuin vesipullo.

Rinkan valinta

Päiväretkelle ei tarvita isoa rinkkaa vaan reppu riittää. Ergonomiaan kannattaa kiinnittää huomiota, jotta reppu on mukava kantaa ja helppo pakata. Jos reppu on pakattu väärin tai kantojärjestelmää ei saa säädettyä, voi selkä rasittua jo yhden päivän aikana. Pidemmille matkoille on hyvä hankkia rinkka. Rinkan koko riippuu siitä, miten pitkiä vaelluksia aikoo harrastaa. Noin 70 litraiseen rinkkaan saa pakattua noin viikon vaellusvarusteet. Isommalla rinkalla pärjää pitemmilläkin vaelluksilla, varsinkin jos rinkkaan pakataan vain omat varusteet. Rinkkaa saa säädettyä ja onkin tärkeää, että se istuu hyvin. Oikein säädetty rinkka on kevyt kantaa, vaikka tavaraa olisikin pakattu paljon mukaan. Rinkan oikea pakkaustapa on tärkeää. Oikea painopiste on noin keskellä rinkkaa. Mikäli reppu tai rinkka on pakattu epätasaisesti, rasittuu selkä helposti. Toisella laidalla oleva paino vetää rinkkaa vinoon.

Varusteet

Varusteet valitaan suunniteltu reitti huomioiden. Muista pakata riittävästi vettä mukaan. Mikäli reitillä on vesipisteitä, kannattaa vesipullot täyttää täyttöpaikoilla. Nestehukalta välttyy juomalla tasaisesti, vaikka ei olisikaan jano. Pitkille vaelluksille varataan myös ruokaa mukaan. Matkalle kannattaa varata pieniä välipaloja. Myslipatukat ja pähkinät ovat ravintorikkaita ja kevyitä kantaa. Retkikeittimellä onnistuu ruuan laittaminen esimerkiksi valmispusseista vettä lisäämällä. Makuupussi- ja alusta pakataan mukaan silloin, kun yövytään matkan varrella. Vaellukselle varataan riittävästi aikaa. Noin 3-4 kilometriä tunnissa on pienet lepotauot huomioiva kävelyvauhti. Pieni tauko kerran tunnissa piristää, ja kävely tuntuu kevyeltä. Vaellukselle on tärkeää pukeutua sään mukaisesti ja varautua myös vesisateeseen, vaikka sääennuste lupaisikin pelkkää auringonpaistetta. Ensikertalaisen kannattaa lähteä vaeltamaan ystävän kanssa ja sopia muutaman kaverin kanssa, että ilmoitatte kun pääsette perille. Ehdottomasti tärkeintä on nauttia vaelluksesta.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.